Voin vain kuvitella, millaisen paineen edessä Disney on ollut kehitellessään jatko-osaa Frozenille, yhdelle maailman menestyneimmistä animaatioelokuvista. Miten niittää mainetta ja suosiota entiseen malliin ja täyttää fanien huimat odotukset? Tehtävä ei ollut helppo, mutta lopputulos yllättää positiivisesti.

Elokuva alkaa, kun Elsa kuulee salaperäisen äänen kutsuvan itseään pohjoisesta ja päättää lähteä Annan, Kristoffin ja Olafin kanssa selvittämään sen alkuperää. Hurja matka vie lumottuun metsään, jonka elementtihenget ovat heränneet. Menneisyyden salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan, mutta millä hinnalla? Ystävysten on kerättävä kaikki tahdonvoimansa selvitäkseen kohtalon heidän tielleen heittämistä esteistä – sekä yhdessä että yksinään.

Kuten ensimmäisessä osassa, elokuvan painopiste on Elsassa ja hänen kasvutarinassaan. Onneksi myös muut tutut hahmot saavat omat hetkensä. Kristoffin kosintapohdiskelut jäävät hieman pliisuiksi ja antavat hahmosta yksipuolisen kuvan, mutta Anna saa tilaisuuden näyttää itsessään piilevän rohkeuden. Kaikilla päähahmoilla on myös omat kappaleensa. Kollegan mielestä lauluja oli liikaa, mutta minua ne viehättivät. Myös ääninäyttely on jälleen kerran loistavaa. Kristen Bell ihastuttaa herkkänä ja naiivina Annana, ja Idina Menzel antaa äänensä loistaa koko komeudessaan Elsan uusissa lauluissa. Nähtäväksi jää, muodostuuko Into the Unknown -kappaleesta samanlainen hittiveisu kuin taannoisesta Let It Go -laulusta.

Jennifer Leen ja Chris Buckin ohjaama Frozen II on synkempi ja aikuisempi elokuva kuin ensimmäinen osa: värit ovat tummia ja tunnelma paikoin pelottava. Olaf-lumiukon hersyvä huumori tuo välillä valoa pimeyteen, mutta vain hetkeksi. Aina ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Hahmojen kautta pääsee kuitenkin kokemaan koko tunteiden kirjon. Erityisen vaikuttava elokuva on visuaalisesti. Pohjoisen ruska on kaunista katseltavaa, ja Elsan loihtimat jääluomukset lumoavat katsojan. Juoneltaan jatko-osa on hyvin kunnianhimoinen, sillä käänteitä on runsaasti, eikä yleisö välttämättä pysy koko ajan kärryillä tapahtumista. Loppupuolella hengästyttää, mutta silmät ja korvat kiittävät elämyksestä.

Merkittävin matka tapahtuu kuitenkin symbolisella tasolla. Tärkeitä teemoja ovat itsensä etsiminen ja hyväksyminen, muutos sekä menneisyyteen takertuminen ja siitä irti päästäminen. Elokuva antaa myös aihetta pohtia ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Minua ihastutti erityisesti tapa, jolla kuvataan Annan, Elsan ja Kristoffin kasvua itsenäisiksi toimijoiksi. He ovat kaikki viettäneet lapsuutensa eristyksissä, eräänlaisina hylkiöinä, mutta nyt heitä yhdistää rakkaus toisiinsa. Entä kun se elämän tärkein henkilö ei enää löydy viereltä? Vaikka tuntisi musertuvansa taakan alla, jalat yhä kantavat.

Anna Hietaneva