Marraskuussa Aku Ankan toimituksessa ahkeroi tet-harjoittelija Jesse Widell, joka ilahdutti toimitusta hyvän työn lisäksi upeilla ankka-aiheisilla kuvituksillaan. Työharjoittelujakson päätteeksi haastattelimme Jesseä piirustusharrastuksesta.

Jesse kertoo piirtäneensä ekaluokkalaisesta asti. Koulun kuvaamataidosta kymppejä nappaileva ysiluokkalainen on opetellut taidon omin avuin ja tekemällä: katsomalla mallia ja piirtämällä. Myös Google ja YouTube toimivat tiedonlähteinä. Innoittajina toimivat muun muassa Aku Ankka- ja Marvel-sarjakuvat, ja lehtiöihin syntyy myös tatuointityyppisiä kuvia esimerkiksi lumihiutaleista ja ruusunlehdistä.

Miten Aku Ankka -innostuksesi alkoi?

"Olin lukenut paljon Akkareita ja ajattelin kokeilla itse. Ankkahahmojen piirtäminen on vaikeaa, sillä niiden raajat ovat hyvin ohuita. Ruumiinosat ovat muutenkin epäsäännölliset, koska ne eivät vastaa ihmisen ruumiita. Aluksi ankoistani tuli tosi rotevia, ihan kuin ne olisivat käyneet liikaa kuntosalilla. Nyt sujuu jo paremmin.”

Ankkapiirtäjien joukosta Jesse mainitsee suosikeikseen Don Rosan ja Carl Barksin. Piirtämisen parissa kuluu kymmenisen tuntia päivässä. ”Piirrän myös koulussa”, Jesse kertoo. ”Se auttaa minua keskittymään. Retkillä ja lomallakin kannan vihkoa mukanani. Se on kasvanut käteeni kiinni.”

Ahkera sarjakuvien lukija piirtää myös sarjakuvia: työnäytteiden joukossa on kokonaisia  Marvel-maailmaan sijoittuvia sarjoja. ”Hahmot ovat omasta lähipiiristäni”, piirtäjä kertoo. ”Kaikki ovat tehneet jotain saavuttaakseen supervoimansa.”

Taiteilijalla on luonnollisesti myös oma alter ego Ankkalinnassa. ”Se perustuu Marvel-sarjikseni hahmoon, ja sillä on muun muassa viikset ja jännä tukka.” Ankoista mieluisimpia piirrettäviä ovat Roope-setä ja Milla Magia, koska fantasiatyylinen piirtäminen sujuu. Jesse kertoo myös, että vanhaa visukinttua hahmotellessaan hän voi ottaa mallia itsestään. ”Olen aika samanlainen. Säästän esimerkiksi kännykän akkua pitämällä näytön kirkkauden mahdollisimman pienenä.”

Taitava piirtäjä ei ole vielä tarjonnut töitään kustantamoille. Yksi kaveri on tosin maksanut tilaamistaan töistä. Jesse toivoo luonnollisesti piirtämisestä ammattia itselleen. ”Oikeastaan se ei ole enää toivomista vaan päämäärä.”

Lopuksi vielä Jessen terveiset muille innokkaille ankkapiirtäjille: ”Monty Oum sanoi näin: ’The goal isn't to live on forever, it's to make something that does.’"

Toimitus innostui Jessen upeasta taiteesta, ja vuosien varrella olemme toki saaneet ihailla muidenkin lukijoiden taidonnäytteitä. Piirrätkö itse ankkataidetta? Lataa kuvasi Instagramiin ja tägää kuvaan @Akuankka! Julkaisemme kuvia omalla Instagram-tilillämme.