Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuista on vuosien varrella tuotettu monen monta elokuvaa. Mutta kuka oikein on Risto Reipas, tuo pieni poika, joka viihtyy tovereineen Puolen hehtaarin metsässä? Mitä tapahtui, kun hän kasvoi aikuiseksi? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan Marc Forsterin ohjaama elokuva Risto Reipas ja Nalle Puh (Christopher Robin), jossa sukelletaan pojan elämänvaiheisiin.

Aikamies-Risto on tukalassa tilanteessa: töissä menee huonosti, eikä aikaa riitä vaimolle ja tyttärelle. Lapsuuden huolettomuus on jäänyt taakse, ja tilalle ovat tulleet stressi, kiire ja hampaiden kiristelyä aiheuttava pomo. Toisaalla Nalle Puh herää kotoaan ja huomaa, että kaikki hänen ystävänsä Puolen hehtaarin metsässä ovat kadonneet. Puh päättää hakea käsiinsä Risto Reippaan ja löytää lopulta etsimänsä Lontoosta, Riston nykyisestä kotikaupungista. Vuosikymmeniä erossa ollut kaksikko kohtaa jälleen, eikä hullunkurisilta sattumuksilta voi välttyä.

Ristolla ei ole työkiireidensä vuoksi aikaa auttaa vanhaa ystäväänsä, joten hän päättää viedä Puhin Sussexiin perheensä kesämökille. Hän uskoo sitä kautta voivansa lähettää Puhin takaisin tämän omaan maailmaan. Ristolla ei kuitenkaan ole sydäntä jättää nallea oman onnensa nojaan, joten he matkaavat yhdessä Puhin kotimetsään. Seuraa sarja toinen toistaan jännittävämpiä tapahtumia, kun Puh katoaa ja Risto joutuu muun muassa mittelemään voimiaan hirvittävän Möhköfantin kanssa. Lopulta koittaa myös koko ystäväköörin jälleennäkeminen.

Aikuisilla on kuitenkin omat velvollisuutensa, ja Risto joutuu harmikseen palaamaan töiden pariin. Pian Nalle Puh tovereineen huomaa, että mies on jättänyt metsään tärkeitä papereita, joista riippuu hänen itsensä ja monen muun ihmisen tulevaisuus. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan, kun eläinystävät tupsahtavat Lontooseen ja yrittävät löytää Riston ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaikka loppuratkaisu on arvattava, lämminhenkinen tarina tempaisee mukaansa paatuneimmankin katsojan. Valkokankaalla nähdään niin koskettavia hetkiä kuin reipasta toimintaakin, ja kaiken kruunaa puhmainen hersyvä huumori ja elämänfilosofia. Englanninkielisen version päärooleissa loistavat Ewan McGregor, Hayley Atwell ja Bronte Carmichael, ja suomalaisessa versiossa kuullaan mm. Paavo Kerosuota Risto Reippaana ja Jarmo Koskea Nalle Puhina.

Elokuva lienee ennen kaikkea nostalginen elämys niille, jotka ovat kasvaneet Nalle Puhin parissa. Se pyrkii muistuttamaan mielikuvituksen tärkeydestä ja lapsuuden ilon löytämisestä sekä toisaalta perheen ja ystävien merkityksestä. Nämä ovat asioita, jotka tuppaavat joskus meiltä aikuisilta unohtumaan. Kiireisen nykyihmisen elämään sopii myös Riston ja Puhin leppoisa asenne: kun tekee ei mitään, seuraa usein jotain hyvää.